Liepāja: Piilotettu Helmi Itämeren Rannalla

Liepāja, reilun 70 000 asukkaan kaupunki, sijaitsee Latvian länsirannikolla Itämeren syleilyssä. Tämä Kuurinmaalla sijaitseva satamakaupunki oli neuvostoaikana (1944-1991) suljettu sotilasalue, piilossa niin kartoilta kuin tavallisilta tallaajiltakin. Nykyään se on suosittu rantakohde latvialaisille, vaikkakaan ei ehkä ole yhtä tunnettu muualla maailmassa.

Liepājan nuoret tuntuvat pitävän sitä hieman uneliaana kaupunkina, josta halutaan lähteä pois Riikaan tai muualle maailmaan heti kun mahdollista. Riikaan pääsee kyllä junalla (kerran päivässä!), mutta bussilla (Lux Express) matka taittuu kätevämmin noin 3-3,5 tunnissa.

Kauneutta ja Historiaa

Liepājassa riittää ihasteltavaa; joka puolella on toinen toistaan kauniimpia rakennuksia. Erityisesti puutalot ovat upeasti koristeltuja yksityiskohtia myöten. Kävin kaupungin turisti-infon virallisen kävelykierroksen, joka ei kaksituntisena maratonina ehkä ollut ihan kaikista inspiroivin, mutta siitä sai ihan hyvän yleiskuvan kaupungista ja tärkeimmistä nähtävyyksistä.

Kirkkoja ja Suomalaisia Jääkäreitä

Liepājassa, kuten muuallakin Baltian maissa, on kiehtova sekoitus erilaisia kirkkoja. Sieltä löytyy niin luterilaisia, katolisia kuin ortodoksisiakin kirkkoja, jotka kertovat kaupungin monikulttuurisesta historiasta ja eri miehittäjistä aikojen saatossa.

Yksi mielenkiintoinen yksityiskohta, johon kirkoissa törmäsin, oli laivojen pienoismallit. Ne riippuivat katossa kuin muistutuksena kaupungin vahvasta merenkulkuperinteestä. Ennen vanhaan merimiehet ja heidän perheensä rukoilivat laivojen pienoismallien edessä hyvää merisäätä ja turvallista matkaa.

Liepājalla on myös vahva yhteys Suomen historiaan. Täällä nimittäin vannottiin Jääkärien vala helmikuussa 1918. Kuninkaallinen preussilainen jääkäripataljoona 27 saapui kaupunkiin salaa Saksan Itämeren-laivaston avustuksella ja viipyi täällä muutaman kuukauden, kunnes heidät kuljetettiin Suomeen taistelemaan itsenäisyyden puolesta. Jääkärien vala oli symbolinen teko, joka osoitti heidän sitoutumisensa Suomen itsenäisyyteen. Valan muistoksi Liepājan Pyhän Kolminaisuuden kirkossa on suomalaisesta graniitista tehty muistomerkki, joka paljastettiin vuonna 1998.

Karosta: Neuvostoaikainen Aavekaupunki

Noin puolen tunnin bussimatkan päässä keskustasta pohjoiseen sijaitsee Karosta, entinen sotilasalue. Itämeren rantaviiva tarjosi Venäjälle jo 1800-luvun lopulla ja myöhemmin Neuvostoliitolle hyvän strategisen sijainnin, joten he rakensivat tänne 1890-luvulta lähtien oman eristetyn yhteisönsä kirkkoineen, kauppoineen ja asuntoineen. Alue toimi suljettuna sotilastukikohtana aina vuoteen 1994 asti, jolloin Venäjän armeija vetäytyi Latviasta.

Yksi mielenkiintoisimmista paikoista on entinen sotilasvankila, joka oli toiminnassa aina vuoteen 1997 asti! Alun perin sairaalaksi 1800-luvun lopulla rakennettu rakennus muutettiin pian vankilaksi, minkä huomaa ikkunoiden alaosista, koska ne on korvattu tiilillä. Tänne lähetettiin kurittomiksi todettuja sotilaita. Heitä ei rangaistu fyysisesti kovin ankarasti (haluttiinhan heidät kuitenkin takaisin rintamalle), mutta esimerkiksi tuntikausien seinää vasten istuminen kasvatti luonnetta (ja reisilihaksia!). Kukaan ei kuulemma koskaan paennut vankilasta. Vankilassa oli 70 selliä ja siellä suoritettiin joidenkin lähteiden mukaan myös kuolemantuomioita, vaikka näistä ei ilmeisesti ole erityisemmin tietoa. Upseereilla oli hieman paremmat oltavat omissa selleissään, mutta muuten vankeja saatettiin laittaa yhteen koppiin 4-10. Ja yhden henkilön rikkeestä rangaistiin koko sellin väkeä.

Osa rakennuksesta toimii myös museona, jossa keräilijät esittelevät erilaisia esineitä sotien ja Neuvostoliiton miehityksen ajalta. Museo on mielestäni avoinna vain opastetuilla kierroksilla, ja kesällä 2024 kierroksen hinta aikuisille oli 8 € – hintansa väärti, jos minulta kysytään.

Yö Vankilassa

Näin entisenä poliisina oli tietysti mielenkiintoista kokeilla entisessä vankilassa yöpymistä ja Karostassa se on mahdollista. Syyskuussa 2024 maksoin noin 30 euroa ”omasta” huoneesta aka sellistä, jossa oli heteka, tuoli ja yöpöytä. Onneksi ei sentään tarvinnut nukkua lautapatjalla, kuten vangit aikoinaan. Sekin on ilmeisesti mahdollista, jos tilaa ryhmille tarkoitetun erityiskokemuksen. Majoituksen hintaan kuului myös ilmainen kierros vankilassa toimivassa museossa, johon oli keräilty kaikenlaisia esineitä sota-ajoilta.

Yöpyjille oli ihan ok fasiliteetit, ja vessatkin löytyivät onneksi sisältä (toisin kuin päiväkävijöille!). Äänieristys ei ole ollut alkuperäisten rakentajien suurimpia huolenaiheita, joten käytävältä ja muista selleistä saattaa iltaa ja yötä myöten kuulua kaikenlaisia ääniä. Päätin, että kaikki kolahdukset lähtivät samana yönä paikalla majoittuneista muista matkailijoista (sattumoisin vain suomalaisia ja ruotsalaisia), ei suinkaan mahdollisista aaveista. En kuitenkaan katsonut Ghost Hunters Internationalin jaksoa paikasta kuin vasta myöhemmin…

Sellioven lukitseminen sisältä ei onnistunut (ymmärrettävistä syistä), ja valokatkaisijakin oli oven ulkopuolella noin kahden metrin korkeudessa. Onneksi huoneen varustukseen kuului harjanvarsi, jolla sitä ylettyi kopsauttamaan. Sata vuotta sitten rakennuksen sähkösuunnitelmaan ei kuulunut pistokkeiden vetäminen yksittäisiin selleihin, joten puhelimen lataaminen onnistui vain varavirtapankin avulla. Aamulla heräsin narisevaan hetekkaan uponneena ennen yhdeksää, ja check-outkin oli aika helppo, koska avainta ei luonnollisesti ollut. Tilasin ”yövahdilta” aamukahvin, joka tuotiin hienossa porsliinikupissa, ja sain jopa muffinssin kaupan päälle. Nautiskelin kahvia terassilla ja suunnittelin päivän ohjelmaa.

Karostassa ei kulje paljon busseja, joten vaihtoehtoina oli kävely (matkalaukun kanssa!) tai Bolt-skootteri. Kävelin valtavan ortodoksisen merikirkon ohi rannalle tarkastamaan puolustusraunioita, mutta totesin niiden olevan nälkäiselle aivan liian pitkän kävelymatkan päässä. Hyppäsin siis pian bussiin takaisin keskustaan, koska alueelta ei löydy erityisemmin ravintoloita. Koko naapurusto on ollut neuvostojoukkojen vetäytymisen jälkeen 90-luvulta asti rappiolla, eikä gentrifikaatio ole vielä yltänyt sinne asti. Nyt on siis aika käydä tarkistamassa paikka, jos alkuperäinen, tehokas neuvostoarkkitektuuri kiinnostaa.

Madame Hoyerin Majatalo: Aikamatka Menneisyyteen

Madame Hoyerin majatalo oli ehkä koko kaupungin kaunein paikka. Se on tullut kuuluisaksi siitä, että Pietari Suuri yöpyi siellä jollain reissullaan 1700-luvulla. Rakennus on restauroitu upeasti ja eri aikakausien tyyliä kunnioittaen muutama vuosi sitten. Alakerrassa on 1600-luvun tunnelmaa, ja yläkerrassa voi tutustua 1700- ja 1800-lukujen sisustukseen.

Huoneissa on esillä aitoja esineitä ja kalusteita eri aikakausilta, ja erityisesti tapetit ja takkakuvioinnit ovat todella upeita! Tietoa esineistä sai vain QR-koodien avulla, mutta kauniita ne olivat silti. Alakerrassa oli lisätietoa rakennuksen historiasta ja restauroinnista enimmäkseen latviaksi, mutta kuvista kävi ilmi hyvin kuinka alkuperäistä kunnioittavasti koko rakennus on restauroitu. Majatalossa on myös ravintola, jossa tarjoillaan historiallisia annoksia nykyajan hintaan. Sikurikahvi oli yllättävän hyvää!

Tämä paikka oli ehdoton lemppari koko kaupungissa, joten seuraavaksi paljon kuvia mielenkiintoisista asioista:

Hyvästi Liepāja

Liepāja on kiehtova yhdistelmä historiaa, merellistä tunnelmaa ja neuvostoajan perintöä. Kaksi päivää riitti hyvin kaupungin tutkimiseen, ja olisin mielelläni jäänyt vielä kolmanneksikin päiväksi nauttimaan rantaelämästä, jos vain sää olisi ollut suotuisampi. Liepājan hiekkarannat ovat upeat (ja hiekka niin hienoa, että sitä jää matkamuistoksi kenkiin vielä viikoiksi), ja siellä voisi viettää aikaa vaikka koko päivän auringossa lekotellen ja meressä uiden.